Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kesäinen tervehdys kaikille

Lisätty 15.07.2019

Kesä on jo niin sanotusti puolessa välissä. Kesäkuussa helle helli meitä ja nyt heinäkuussa odotellaan säiden lämpenemistä. Toisille meistä nämä astemäärät riittävät hyvin, varsinkin vanhemmat ihmiset kärsivät kuumuudesta, mutta on heidänkin joukossaan niitä, jotka kaipaavat aurinkoa ja lämpöä.

Kotipalvelu Sireman kevät ja kesä on kulunut nopeasti töiden merkeissä. Menneenä viikonloppuna mustikkametsällä tunsin kiitollisuutta (vaikka mustikoita ei tänä vuonna taida saada) miettiessäni Kotipalvelu Sireman kehitystä tämän reilun vuoden aikana. Asiakaskunta on kasvanut tasaiseen tahtiin ja mikä parasta vakituisten asiakkaiden määrä on kasvanut mukavasti. Minun oma "työperheeni" , joista jokaista haluan auttaa ja palvella niin hyvin kuin osaan.

Varsinaista kesälomaa ei tänä kesänä pidetä, ainoastaan pidennettyjä viikonloppuja mökin rauhasta nauttien ja muutamia auto-ja moottoripyöräretkiä kesäisessä kotimaassa.

Vastailen lomallakin puhelimeen, jos tarvitset kotiin sisustussuunnittelua, remonttiapua tai siivous- ja hoiva-apua.

 

Mitä kauneinta kesän jatkoa kaikille!

t. Päivi